Belgilaisia tapoja ja sattumuksia
Edellisestä tekstistä on hetki vierähtänyt. Kaikenlaista on tapahtunut ja toisaalta tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut.
Kun olin aloittanut tätä tekstiä kirjoittaa, sain kesken kirjoittamisen suru-uutisen. Tätini oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja minua muistuttaa hänestä lämpimät muistot. Liian pian hänet täältä otettiin pois. Joten kirjoitus voi olla hiukan sekavaa. Toivottavasti ei häiritse lukemista.
Mieleni oli tehnyt kovasti tanssimaan. Ongelmana on se, ettei minulla ole täällä vielä kunnolla ystäviä joiden kanssa lähtisin. Joten pyysin mieheni mukaan, vaikka hän ei juurikaan tanssi. Tutustuimme kotikulmien Cactus Clubiin. Silloin (pe 21.9) Clubilla oli ysäribileet, joten mies oli helppo taivutella mukaan. Ihan kiva paikka, joka täytyy pistää korvan taakse, jos ja kun joku ystäväni joskus tänne tulee.
Sunnuntaina 23.9 olimme nyyttikesteillä ISB:n suomalaisten perheiden kesken. Tämä oli hyvä tapa tutustua muihin koulussa oleviin perheisiin. Tänä vuonna suomalaisia onkin ihan mukavasti, noin kymmenen perhettä koulussa. Kaikki eivät tosin osallistuneet nyyttäreihin. Nyyttäreillä hiukan jo suunnittelimme International Festivalia, johon kaikki 63 maata koulusta osallistuu.
Lauantaina 29.9 vuorostaan Landlord tuli vaimonsa kanssa vierailulle. Maan tapa tavata kunnolla vuokralaiset. Ihana hiukan vanhempi pariskunta. Tyttäremme sanoivatkin, että hehän voisivat olla heidän Belgian isovanhemmat ;)
Kyläilyn jälkeen lähdimme mieheni kanssa ajelemaan Antwerpeniin. Kaunis kaupunki Scheldejoen rannalla, ja sen kautta kaupunki on yhteydessä Pohjanmereen. Albertinkanava puolestaan yhdistää kaupungin Liégeen. Kaupunki on Belgian toiseksi suurin kaupunki. Antwerpen sijaitsee Pohjois-Belgiassa Flanderissa ja enemmistö asukkaista puhuu hollantia. Antwerpenilla on pitkä ja värikäs historia, se on erityisesti tunnettu timanttikaupasta ja satamastaan, joka on Euroopan vilkkaimpia.
Antwerpenissa järjestettiin kesäolympialaiset 1920.
Jälleen maanantai ja kuukausi vaihtui lokakuuksi. Ei uskoisi, että on syksy, kun lämpötilat on kesälukemissa. Puista näkee toki syksyn merkit sekä kuivan ja kuuman kesän jäljet.
Lounasta tehdessäni soi ovisummerimme. Postimies pyysi alhaalta noutamaan lähetyksen. Ihmeissäni lähdin hissillä alas, mitään en ole mistään tilannut. Alhaalla posti-Pate seisoi valtavan paketin kanssa ja kysyi olenko Mrs.Ohlstrom...ei, kun paketti kuittaamaan. Paketin päältä näin, että lähettäjät olivat mieheni tätini miehensä kanssa. Olipa ihan yllätys saada Suomipaketti tänne, tosin nyt on jo lähes kaikki herkut tuhottu.
Seuraavan lauantaina löysimme itsemme jälleen Antwerpenistä. Ystäväni oli miesystävänsä kanssa lomalla ja sattuivat reissullaan Antwerpeniin. Ihanan illan vietimme heidän kanssaan. Suomesta lähtömme jälkeen hän oli ensimmäinen ystäväni, jonka näin täällä edes pikaisesti.
Tiistaina 9.10 osallistuimme Merimieskirkolla Suomi-klubin järjestämään kirjailijatapaamiseen. Esittelyssä oli Ilkka Luukkosen esikoisteos Kongolainen kampa. Kirja sijoittuu Brysseliin. Toki tämä täytyi ostaa mukaan. Tällä hetkellä mieheni lukee sitä ensin.
Keskiviikkona osallistuimme myös Suomi-klubin järjestämään tapaamisen. Suomi-klubin aperot. Kohtaamisia hämärän hyssyssä ja kivassa seurassa. Näitä aperoja on kerran kuukaudessa. Kiva ilta kaiken kaikkiaan.
Perjantaina 12.10 olikin koululla Home comingit. Jalkapalloon vastustajat olivat tulleet Pariisista ja amerikkalaiseen jalkapalloon Saksasta. Hauska ja rento ilta koululla nauttien peleistä, seurasta, ruuasta ja juomasta. Tyttäremme science-opettaja kertoi pitkät tarinat oluesta sekä viinistä, tiedettä nekin.
Sää jatkuu toistaiseksi vielä aurinkoisena ja lämpimänä. Tälle päivälle asteita on luvattu jälleen +26.
-Katja <3

Antwerpenin katedraali (holl. Onze-Lieve-Vrourwekathedraal)

Kommentit
Lähetä kommentti