Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Belgilaisia tapoja ja sattumuksia

Kuva
Edellisestä tekstistä on hetki vierähtänyt. Kaikenlaista on tapahtunut ja toisaalta tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut. Kun olin aloittanut tätä tekstiä kirjoittaa, sain kesken kirjoittamisen suru-uutisen. Tätini oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja minua muistuttaa hänestä lämpimät muistot. Liian pian hänet täältä otettiin pois. Joten kirjoitus voi olla hiukan sekavaa. Toivottavasti ei häiritse lukemista. Mieleni oli tehnyt kovasti tanssimaan. Ongelmana on se, ettei minulla ole täällä vielä kunnolla ystäviä joiden kanssa lähtisin. Joten pyysin mieheni mukaan, vaikka hän ei juurikaan tanssi. Tutustuimme kotikulmien Cactus Clubiin. Silloin (pe 21.9) Clubilla oli ysäribileet, joten mies oli helppo taivutella mukaan. Ihan kiva paikka, joka täytyy pistää korvan taakse, jos ja kun joku ystäväni joskus tänne tulee. Sunnuntaina 23.9 olimme nyyttikesteillä ISB:n suomalaisten perheiden kesken. Tämä oli hyvä tapa tutustua muihin koulussa oleviin perheisiin. Tänä vuonna suomalaisia onkin...