Läksiäisiä ja asunnon etsintää...
Perheemme on muuttamassa Brysseliin elokuun puolessa välissä. Mieheni työkomennus sai koko perheen vaihtamaan maata seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.
Kaikille tämä on täysin uusi ja ennen kokematon elämys, joten kommelluksia ja sattumuksia varmasti sattuu ja tapahtuu ;)
Lapsilla suurin muutos on koulun vaihtaminen ja opiskelukieli muuttuu englanniksi. Tästä tulen varmasti myöhemmin vielä kirjoittelemaan.
Jännää, kivaa, haikeaa ja kaikkea muuta tämä kyllä on. Ystävillemme pidimme läksiäiset la 7.7, jonne eivät tietenkään kaikki päässeet. Juhlat olivat hauskat. Grillattiin, juotiin, saunottiin ja paljuiltiin, musiikkia unohtamatta. Ikävä tulee ihania ystäviämme, vaikka toivon mukaan heitä tulemme näkemään seuraavien kolmen vuoden aikanakin.
Saimme ystäviltämme myös ihanan läksiäislahjan maailmalle
12.7 lähdimme mieheni kanssa house hunting-reissulle Brysseliin. Varsin tiukat päivät olivat, torstaina kiersimme 10 asuntoa katsomassa ja perjantaina oli listalla 7 asuntoa. Kävimme kuitenkin perjantaina vain viidessä asunnossa, kun löysimme kodin. Ihana konsulttimme onkin hoitanut sitten vuokrasopimukset yms.
Tässä on tuleva kotitalomme
Ihanan isot parvekkeet, kaksi kappaletta
Asuntojen jälkeen ehdimmekin hetken olla ihan turisteina Brysselissä 😀

Jatkoa seuraa. Muuttokuorman pakkaus alkaa 13.8 ja 14.8 kuorma aloittaa matkan kohti Brysseliä...
VastaaPoista